Pallopandojen 5-6 -vuotiaiden ryhmässä on lukuvuonna 2014-2015 18 lasta, 11 poikaa ja 7 tyttöä. Ryhmässä työskentelee kaksi lastentarhanopettajaa ja yksi lastenhoitaja.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Syksy on käynnistynyt ryhmässämme mukavasti. Olemme tutustuneet toisiimme ja opetelleet yhteisiä sääntöjä ja isossa ryhmässä toimimista.

Osallistumme täydelliseen liikuntakuukauteen ja ohjelmassamme on:
     viikko 35 Hyötyliikuntaviikko: ulkona ohjattua liikuntaa, motorista rataa sisällä, metsäretki
     viikko 36 Laajeihin tutustumisviikko: juoksu, pallon heitto, pituushyppy, jalkapallo( pallonhallintataidot) , frisbeen heitto,  "suunnistus", korkeushyppy ja keihään heitto
     viikko 37 Luontoliikunta: retkiä lammelle ja metsään, lähiympäristöön tutustuminen
     viikko 38 Perheliikunta: pieniä tehtäviä koko perheelle kotiin
                     Lasten omavalintainen liikunta: valitaan lasten kanssa yhdessä kuinka liikutaan, lapset mukaan suunnitteluun!

Joka päivä aamupiiriimme kuuluu myös liikunnallisia osioita esim. tasapaino, kehonhallinta, hyppääminen jne.



keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kevään töiden näyttely & oman lelun viikko

Kevään lampi-teemaan liittyvä näyttely Pallopandojen käytävällä ja oranssissa huonessa ke 21.5- pe 23.5. Läpimästi tervetuloa tutustumaan lasten tuotoksiin!

Kauan odotettu oman lelun viikko on 26.-30.5. Lapset voivat tuoda oman lelun joka päivä päiväkotiin. Yhteisellä päätöksellä sovimme, että lego-rakennelmat jätetään tällä viikolla kotiin.

torstai 24. huhtikuuta 2014

VAPPUNAAMIAISET!

Vietämme päiväkodin yhteistä vappujuhlaa naamiaisten merkeissä vappuaattona ke 30.4. Lapset voivat siis pukeutua haluamallaan tavalla. :)

Kevätjuhlan ilmoittautumislista löytyy pallopandojen ovesta. Ilmoittauduthan viimeistään 9.5. mennessä.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Hiihtoloman jälkeen suuntaamme katseet kohti kevättä!

     
  • Päiväkodin yhteisenä kevään teemana on luonto. Teemme lasten kanssa kevään aikana runsaasti retkiä lähiympäristöön.  Äänestyksen tuloksena Pallopandat päättivät keskittyä tutkailemaan lammen luontoa eläimineen. 
  • Lähdemme minieskareiden kanssa Rantakeitaan uimahalliin tiistaina 1.4. Taksi hakee uimarit päiväkodilta 8.15.

torstai 16. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Niin on joulunaika jäänyt taakse ja tammikuukin vierähtänyt puoleenväliin. Kaikki pallopandat ovat palailleet lomilta ja toiminta on päässyt täyteen vauhtiin. Uudet tuulet puhaltavat mobiilikirjauksen muodossa. Laitteen ja tunnisteiden käytön harjoittelu alkaa tulevana maanantaina (20.1.). Henkilökunta auttaa ja opastaa alkuun!

Talviliikunnan Pandat aloittavat luistelulla viikolla 5. Tarkempaa ilmoittelua kannattaa seurata Pallopandojen ulko-ovesta.